Maskipakko jälleen voimaan Pali-palveluliikenteessä 6.12.

Pali-palveluliikenteellä matkustettaessa on ma 6.12. alkaen jälleen käytettävä maskia heikentyneen koronatilanteen vuoksi. Maskipakko koskee kaikkia palveluliikenteen matkustajia ja kuljettajia. Maskipakosta voivat poiketa vain sellaiset henkilöt, jotka eivät voi käyttää maskia terveydentilansa vuoksi.

Tuomi Logistiikka ei vaadi matkustajilta todistusta terveydellisistä esteistä. PALI-palveluliikenne kuuluu osaltaan Tampereen kaupungin joukkoliikenteeseen, joka on linjannut maskipakon Nysse-liikenteeseen 3.12. alkaen. Pyydämme asiakkaitamme huomioimaan, että suojataksemme kaikkien matkustajien turvallisuutta, palveluliikenteessä ei voi matkustaa sairaana tai oireellisena.


VPL- ja SHL-matkojen yhdistelyn keskeytystä jatketaan vuoden loppuun saakka

Koronatilanteen vuoksi Tampereen kaupunki jatkaa vammaispalvelulain ja yli 75-vuotiaiden sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistelyn keskeytystä vuoden loppuun saakka. Ruuhkaisimpina aikoina tämä voi heikentää auton saatavuutta ja aiheuttaa myöhästymisiä noutoajoissa.

Kuljetuksia ei ole yhdistelty joulukuun 2020 alusta lähtien. Tavoitteena on suojata kuljetuspalvelujen käyttäjiä, kunnes epidemiatilanne rauhoittuu.

Ryhmäkuljetukset, esimerkiksi kehitysvammaisten päiväaikaisen toiminnan osalta, pyritään järjestämään tilanne ja rajoitukset huomioiden. Ryhmätoimintaan ei pystytä kuljettamaan osallistujia erillisillä kyydeillä, koska autokapasiteetti ei ole riittävä. Matkan aikana suositellaan käyttämään maskia. Jos omaa maskia ei ole mukana, saa sen kuljettajalta.

Tuomi mukana Sprint Innovation Festivalilla

Tänään maanantaina 15.11. starttasi Tampereen korkeakouluyhteisön järjestämä Sprint Innovation Festival 2021 -tapahtuma, jossa Tuomi Logistiikalla on ilo ja kunnia olla mukana toimeksiantajana. Olemme heittäneet opiskelijoille haasteen etsiä uusia ratkaisuja aiheeseemme ”Rajattomia ideoita tiedon hyödyntämiseen”.

Opiskelijaryhmillä on viikko aikaa innovoida ideoita, sparrailla asiantuntijoita ja rakentaa konsepti sekä lopullinen esitys. Perjantai on viikon kohokohta, kun ryhmät esittelevät toimeksiantajille omat ratkaisunsa. Odotamme innolla erilaisia ratkaisuja mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten tuotettua tietoa voidaan hyödyntää mahdollisimman tuloksellisesti? Kuinka helpotetaan asiakkaan ostoprosessia ja hankintoja? Kuinka tiedolla voidaan tuottaa mahdollisimman paljon arvoa asiakkaalle?

VPL- ja SHL-matkojen yhdistelyn keskeytystä jatketaan

Koronatilanteen vuoksi Tampereen kaupunki jatkaa vammaispalvelulain ja yli 75-vuotiaiden sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistelyn keskeytystä 30.11.2021 saakka. Ruuhkaisimpina aikoina tämä voi heikentää auton saatavuutta ja aiheuttaa myöhästymisiä noutoajoissa.

Kuljetuksia ei ole yhdistelty joulukuun 2020 alusta lähtien. Tavoitteena on suojata kuljetuspalvelujen käyttäjiä, kunnes epidemiatilanne rauhoittuu.

Ryhmäkuljetukset, esimerkiksi kehitysvammaisten päiväaikaisen toiminnan osalta, pyritään järjestämään tilanne ja rajoitukset huomioiden. Ryhmätoimintaan ei pystytä kuljettamaan osallistujia erillisillä kyydeillä, koska autokapasiteetti ei ole riittävä. Matkan aikana suositellaan käyttämään maskia. Jos omaa maskia ei ole mukana, saa sen kuljettajalta.

Markkinavuoropuhelu: Tampereen ryhmäkuljetukset pikkubusseilla

Tuomi Logistiikka valmistelee kilpailutusta, joka koskee pikkubussikalustolla toteutettavia Tampereen ryhmäkuljetuksia. Kilpailutus sisältää koulukuljetuksia sekä kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakuljetuksia sekä ikäihmisten päivätoimintakuljetuksia Tampereen alueella. Hankinta tullaan toteuttamaan dynaamisen hankintajärjestelmän kautta. Kilpailutukseen liittyen Tuomi Logistiikka järjestää markkinavuoropuhelun kartoittaakseen alan toimijoiden näkemyksiä hankinnan kohteesta.

Markkinavuoropuheluun osallistuminen ei ole edellytys myöhemmin toteutettavaan kilpailutukseen osallistumiselle eikä sido ketään siihen osallistuvaa tahoa. Tämä ilmoitus ei ole tarjouspyyntö tai hankintailmoitus.

Yleinen markkinavuoropuhelutilaisuus

Tuomi Logistiikka järjestää markkinavuoropuhelun kilpailutukseen liittyen keskiviikkona 27.10.2021 klo 17.00-19.00 Teams-alustalla.

Tilaisuus on yleinen markkinavuoropuhelu ja siinä käydään läpi tulevan kilpailutuksen keskeisimpiä kohtia ja kuullaan palveluntuottajia.

Yrityskohtainen markkinavuoropuhelutilaisuus

Yleisen tilaisuuden lisäksi palveluntuottajille annetaan mahdollisuus osallistua yrityskohtaiseen markkinavuoropuheluun torstaina 28.10.2021 tai perjantaina 29.10.2021. Yrityskohtaisessa markkinavuoropuhelussa ei käydä yleisessä tilaisuudessa esiteltyä materiaalia läpi vaan palveluntuottajan on tullut perehtyä materiaaliin ennakkoon. Materiaali toimitetaan yleisen markkinavuoropuhelun jälkeen kaikille tilaisuuksiin ilmoittautuneille.

Ilmoittautuminen

Alla olevasta linkistä ilmoitat yrityksesi mukaan yleiseen vuoropuheluun sekä halutessasi yrityskohtaiseen markkinavuoropuheluun ehdottamalla sinulle soveltuvaa ajankohtaa. Tilaaja jakaa markkinavuoropuheluiden ajankohdat ilmoittautumisten perusteella ja niitä jaetaan yksi 30 min tapaaminen per yrittäjä. Yrityskohtaiseen markkinavuoropuheluun otetaan mukaan ensimmäiset 20 ilmoittautunutta.

Ilmoittautuminen on tehtävä viimeistään sunnuntaina 24.10.2021 klo 23.00.

Kaikille ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse osallistumislinkki Teamsiin.

Ilmoittautumislinkki markkinavuoropuheluun.

Koulukuljetusten päivitetyt huoltajaohjeet

Koulujen uusi luvuosi 2021-22 alkaa Tampereella tiistaina 10.8. ja Sastamalassa keskiviikkona 11.8.

Koulukuljetusten ohjeistukset on päivitetty ja ne löytyvät täältä:

Huoltajien koulukuljetusohjeet Tampere
Huoltajien koulukuljetusohjeet Teisko-Aitolahti
Instrcutions for school transportations in Tampere

Koulukuljetusten yhteystiedot ovat:

Tuomi Logistiikan järjestämät koulukuljetukset (esimerkiksi erityislaisten ja Teiskon-Aitolahden koulukyydit)
koulukyyti@tuomilogistiikka.fi
p. 03 5678 106

Pyydämme olemaan yhteydessä ensisijaisesti sähköpostilla.

Toivotamme hyvää alkavaa lukuvuotta ja turvallista koulutietä kaikille kulkijoille!

Kuljetusten yhdistelyn keskeytystä jatketaan kesän ajan

Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt 6.5.2021, että vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuksien yhdistelyn keskeytystä jatketaan 31.8.2021 saakka.

Kuljetuksia ei ole yhdistelty joulukuun alusta lähtien koronatilanteesta johtuen. Yhdistelyn keskeytyksen tavoitteena on suojata kuljetuspalvelujen käyttäjiä, kunnes rokotussuojaa saadaan laajennettua ja epidemiatilanne rauhoittuu.

Ryhmäkuljetukset, kuten esim. kehitysvammaisten työ- ja päiväkeskuskuljetukset pyritään järjestämään tilanteen mukaan ja rajoitukset huomioiden. Ryhmäkuljetusten muuttamista yksilömatkoiksi ei ole mahdollista toteuttaa rajallisen autokapasiteetin vuoksi. Matkan aikana suositellaan käyttämään maskia. Jos omaa maskia ei ole mukana, sen saa kuljettajalta