Kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakuljetukset
Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnan tarkoituksena on tukea itsenäisessä elämässä suoriutumista sekä edistää osallisuutta ja sosiaalista vuorovaikutusta. Työtoiminta edistää sosiaalihuollon keinoin vammaisten ihmisten mahdollisuuksia työllistyä.
Vammaisille henkilöille, ketkä eivät pysty kulkemaan itsenäisesti työ- ja päivätoimintaan esimerkiksi linja-autolla, voidaan järjestää kuljetus työ- ja päiväkeskustoimintaan. Tarkemmat ohjeet työ- ja päiväkeskustoimintaan hakeutumiseen saa palvelua järjestävältä taholta eli Etelä-Pohjanmaalla Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta. Hyvinvointialue myöntää myös oikeuden kuljetuspalveluun.
Tuomen toteuttamat kuljetukset suunnitellaan vammaispalveluista, toimintakeskuksista ja asiakkailta saatujen tietojen perusteella. Asiakkaat noudetaan kotoa sovittuun aikaan ja kuljetukset toteutetaan etukäteen suunniteltujen reittien mukaisesti sovitun ajanjakson ajan.
Yhteystiedot
Kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakuljetukset:
Sähköposti
ryhmakuljetukset.hyvaep@tuomi.fi
Puhelin
Pyydämme olemaan yhteydessä ensisijaisesti sähköpostilla.
Tahdotko kiittää, kysyä tai kehittää? Voit ottaa yhteyttä Tuomen henkilökuljetuspalveluihin myös tämän lomakkeen
kautta.