Vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset (VPL) 

Vammaispalvelulain mukaisilla kuljetuspalveluilla turvataan vaikeasti vammaisille henkilöille kohtuulliset liikkumismahdollisuudet. Esteettömän joukkoliikenteen lisäksi tarvitaan kuljetuspalveluita, jotka vastaavat vammaisten henkilöiden yksilölliseen kuljetustarpeeseen. Kuljetukset auttavat asiakasta päivittäisessä liikkumisessa esimerkiksi työ-, opiskelu- ja asiointimatkoilla.

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetusten käyttäminen edellyttää erillistä hakemusta sekä kriteerien täyttämistä. Tarkemmat tiedot hakemuksesta sekä myöntämiskriteereistä saa kuljetuspalvelua myöntävältä taholta eli Etelä-Pohjanmaalla Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta.

Tuomi toteuttaa vammaispalvelulain mukaisten kuljetusten välitystoimintaa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Asiakkaat tilaavat kuljetukset Tuomen Kuljetustenohjauskeskuksesta (Kuohke), jossa palveluneuvojat ottavat tilauksia vastaan. Kuohke pyrkii yhdistämään samaan suuntaan samaan aikaan kulkevien asiakkaiden matkoja. Kun matka on yhdistelty, samassa kyydissä voi olla toinen asiakas omasta tai lähikunnasta. Kuljetuspalvelun asiakasohjeeseen voit tutustua Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen sivuilla.

Kuljetusten tilaaminen

Matkoja voi tilata puhelimella, tekstiviestillä tai sähköpostilla vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Meno- ja paluumatka tulee tilata vähintään kahta tuntia (2) ennen matkan alkamista. Paluukyyti on hyvä tilata menokyydin yhteydessä.

Ruuhkattomin soittoaika on arkisin klo 10–14.

Tilaukset kannattaa tehdä arkisin maanantaista lauantaihin klo 6–21 sekä sunnuntaisin ja arkipyhinä klo 7.30–21.

Puhelimella 03 5678 141

Puhelintilaus maksaa normaalin paikallispuhelun tai matkapuhelinmaksun verran.

Tekstiviestillä 040491992010

Kirjoita tekstiviestiin nimi, tarkka lähtöpaikka ja määränpää, lähtöaika tai perille saapumisaika, tieto saattajasta tai muista henkilöistä, apuvälineet sekä mahdollinen lyhyt pysähdys.

Sähköpostilla kyyti.hyvaep@tuomi.fi

Palautteet

Palautetta voit antaa yhteydenottolomakkeemme kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kyytipalaute@tuomi.fi.

Puhelujen ja viestien tallentaminen

Kuljetustenohjauskeskus tallentaa puheluja ja viestejä varmistaakseen puhelun tai viestin sisällön. Tallenteita käytetään asiakkaan ja Kuljetustenohjauskeskuksen oikeuksien ja oikeusturvan varmistamiseksi. Tallenteita voidaan hyödyntää myös henkilöstön sisäisessä koulutuksessa asiakaspalvelun kehittämiseksi ja laadun parantamiseksi. Tallenteita ei käytetä muihin tarkoituksiin eikä luovuteta Kuljetustenohjauskeskuksen ulkopuolelle muuten kuin lain nojalla.