Henkilöliikenteen avoimet ovet -tapahtuma 20.9. klo 9-15

Viime syksyn tapaan järjestämme perjantaina 20.9.2024 klo 9–15 toimipisteellämme (Särkijärvenkatu 1, Tampere) Henkilöliikenteen avoimet ovet -tapahtuman!

Tapahtuma on avoin kaikille palveluntuottajillemme ja heidän kuljettajilleen. Tavattavissa on Tuomen henkilöliikenteen edustajia eri toiminnoista, kuten suunnittelijoita, ajojärjestelijöitä ja palveluneuvojia.

Tapahtumassa on myös mukana paikallisia autoliikkeitä ja koritehtaita esittelemässä taksiliikenteeseen sopivaa kalustoa. Paikalla on niin henkilöautoja kuin esteetöntäkin kalustoa. Lisäksi tapahtumassa on myös muita esittelijöitä.

Avoimet ovet -tapahtumassa on ruokatarjoilu klo 10–14 välillä. Tämän vuoksi pyydämmekin teiltä alustavaa ilmoittautumista tapahtumaan. Kyseessä ei ole sitova ilmoittautuminen, mutta pyrimme tällä kartoittamaan tapahtuman osallistujamäärää ruokatarjoilua varten. 

Mikäli siis harkitset tulevasi käymään, ilmoittaudu alla olevan linkin kautta. Ilmoittautuminen on auki perjantaihin 13.9.2024 asti.

Tapahtuma on kaikille avoin, joten vaikket olisi ilmoittautunut lomakkeen kautta etukäteen, olet lämpimästi tervetullut piipahtamaan!

Linkki ilmoittautumiseen: https://forms.office.com/e/GfPASv6hjP

Tervetuloa!

Kutsu ajovuorollisten ajoneuvojen markkinavuoropuheluun

Tämä kutsu koskee kaikkia palveluntuottajia, jotka ovat kiinnostuneita hoitamaan henkilökuljetuksia Tampereen ja sen naapurikuntien (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala ja Ylöjärvi) keskustaajamien muodostamalla alueella. Markkinavuoropuhelu koskee alla lueteltuja kuljetuksia, joihin Tuomi tulee hankkimaan ajovuorollisia ajoneuvoja (yksilö- ja ryhmäkuljetukset, R1-ryhmä).

  • Sosiaali- ja vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset
  • Kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakuljetukset
  • Ikäihmisten päivätoimintakuljetukset
  • Erityislasten koulukuljetukset

Osallistuminen markkinavuoropuheluun ei sido tarjoajaa tarjouskilpailuun osallistumiseen eikä tilaisuuteen tulematta jättäminen sulje pois osallistumista varsinaiseen tarjouskilpailuun. Markkinavuoropuhelussa on mahdollista esittää kysymyksiä ja kommentteja sekä käydä avointa keskustelua hankintaa valmistelevien kanssa sekä muiden paikalla olevien kesken.

Markkinavuoropuhelut järjestetään samansisältöisinä tilaisuuksina seuraavasti:

  • Tiistaina 3.9.2024 klo 17:30–19:00 Tuomen toimistolla lähitoteutuksena
  • Torstaina 5.9.2024 klo 17:30–19:00 Tuomen toimistolla lähitoteutuksena
  • Tiistaina 10.9.2024 klo 17:30–19:00 Teamsin välityksellä etätoteutuksena
  • Torstaina 12.9.2024 klo 17:30–19:00 Tuomen toimistolla lähitoteutuksena

Kaksi ensimmäistä tilaisuutta ja neljäs tilaisuus järjestetään lähitoteutuksena Tuomen toimistolla Lahdesjärvellä osoitteessa Särkijärvenkatu 1, 33840 Tampere. Tilojen rajallisuudesta johtuen näiden tilaisuuksien osallistujamäärä on rajattu noin 20 henkilöön. Tämän vuoksi jokaisesta yrityksestä voi ilmoittautua enintään 2 osallistujaa, ja tilaisuudet tullaan täyttämään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu.

Kolmas tilaisuus järjestetään etätoteutuksena Teamsin välityksellä, eikä tilaisuuden osallistujamäärää ole rajattu.

Ilmoittauduthan sinulle sopivaan tilaisuuteen täällä perjantaihin 30.8.2024 klo 12:00 mennessä. 

Lähetämme tilaisuuksiin ilmoittautuneille sähköpostitse erilliset kutsut.

Lisätietoja tilaisuuksista saat autoilijatuesta (autoilijat@tuomi.fi).

Oletko uusi palveluntuottaja?

Tuomi toteuttaa henkilöliikenteen kilpailutukset dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä. Jos siis olet kiinnostunut ajamaan Tuomen välittämiä henkilökuljetuksia, tee osallistumishakemus dynaamiseen järjestelmään! Järjestelmän kautta saat tietoa julkaistavista kilpailutuksista ja ainoastaan hakemuksen tehneillä ja järjestelmään hyväksytyillä tarjoajilla on mahdollisuus osallistua tuleviin kilpailutuksiin. Hyväksytty osallistumishakemus ei kuitenkaan vielä sido mihinkään, vaan tuleviin tarjouskilpailuihin voi osallistua oman harkintansa mukaan. 

Katso lisätietoja dynaamisesta hankintajärjestelmästä ja jätä osallistumishakemus täällä.

Kannustimilla kohti vastuullisuutta: puhtaiden ajoneuvojen hankinta 

Puhtaiden ajoneuvojen lailla (740/2021) pyritään edistämään liikenteen päästövähennyksiä kasvattamalla nolla- ja vähäpäästöisten ajoneuvojen osuutta julkisissa hankinnoissa. Vuonna 2021 voimaan tulleella lailla on laaja vaikutus niin kuntasektorin ajoneuvohankintoihin kuin lakisääteisten henkilökuljetusten ja kuljetuspalveluiden sekä joukkoliikenteen hankintoihin. Laki asettaa hankintayksiköille sitovat prosentuaaliset vähimmäisvelvoitteet puhtaiden ajoneuvojen osalta.

Lain vaatimukset osuivat haastavaan ajankohtaan, jonka vaikutuksia kukaan ei osannut ennustaa. Ensin markkinaa kuritti koronapandemia, jonka jälkeen alkanut Ukrainan sota vaikeutti entisestään komponenttipulaa. Korona-aikana palveluntuottajat joutuivat ahtaalle kuljetuspalveluiden kysynnän laskettua; investointeja ei ollut välttämättä kannattavaa tai mahdollista tehdä, mikä taas johti hiljalleen käytettyjen ajoneuvojen aikaisempaa heikompaan saatavuuteen. Uusienkin ajoneuvojen saatavuudessa oli haasteita jonotusaikojen venyessä kuukausien mittaisiksi.

Maailmanlaajuisten kriisien keskellä valmistelimme Tuomessa uutta kilpailutustamme sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuksiin. Puhtaiden ajoneuvojen lain edellytyksiin vastaaminen tarkoitti kyseisten kilpailutusten osalta sitä, että kuljetuksia ajavien palveluntuottajien ilmoittamista 500 henkilöautosta puhtaina ajoneuvoina olisi tullut hankkia 38,5 % eli noin 190 ajoneuvoa. Ennen sopimuskauden alkamista lain edellyttämiä puhtaita ajoneuvoja näissä kuljetuksissa oli noin 75 kappaletta.

Kilpailutuksen valmistelun yhteydessä olimme haasteellisen tilanteen äärellä erilaisten lainsäädännöllisen vaatimusten edessä. Palveluntuottajien pakottaminen puhtaisiin ajoneuvoihin olisi tarkoittanut ajoneuvojen määrän vähenemistä kuljetuspalveluiden tuotannosta ja olisi sen myötä heikentänyt palveluiden saatavuutta. Ajoneuvojen saatavuuden lisäksi oli arvioitava ajoneuvojen eri käyttövoimien jakelu-/latausverkostoa, joka on monilta osin vielä kehittymätön turvaamaan puhtaiden ajoneuvojen käyttöä eri alueilla. Esimerkiksi sähköajoneuvojen latauspaikkoja on rajallisesti saatavilla harvaan asutuilla alueilla, eikä uusiutuvaa dieseliä ole useimmissa kunnissa lainkaan saatavilla. Omaa epävarmuutta kilpailutuksen valmisteluvaiheessa toi myös sähköajoneuvojen rajalliset toimintasäteet, jotka ovat tätä nykyä kehittyneet ja kantavuudetkin kasvavat jatkuvasti. Toimintasäteiden epävarmuustekijä yhdistettynä latauspaikkojen saatavuushaasteen kanssa oli riskitekijä kuljetusten toteutumisen näkökulmasta; ajoneuvossa kun on oltava riittävästi virtaa hoitamaan lyhyelläkin varoitusajalla tulevat pidemmän matkan kuljetukset.

Puhtaiden ajoneuvojen lain lisäksi oli huomioitava, että kilpailutuksen kohteena olivat lakisääteiset kuljetuspalvelut joihin asiakkailla on subjektiivinen oikeus. Lisäksi kuljetuksissa on asiakkaita, joilla on alentunut toimintakyky. Kilpailutuksen valmisteluissa korostuikin kuljetuspalveluiden toteuttaminen sekä toimintavarmuus. Kokonaiskuva ja riskit arvioiden päädyimme käyttämään kilpailutuksessamme porkkanaa kepin sijaan, kannustaen yrittäjiä hankkimaan puhtaita ajoneuvoja. Tuomen kuljetuksia hoitavat palveluntuottajat saavatkin tällä hetkellä korkeampaa korvausta ja etua välityksessä, mikäli ajoneuvo on lain edellyttämä puhdas ajoneuvo.

On hienoa huomata, että palveluntuottajakentällä on havaittavissa selvää kiinnostusta vähäpäästöiseen kalustoon. Kilpailutusten yhteydessä tehtyjen tilastointikyselyiden yhteydessä melko merkittävä määrä ajoneuvoista ilmoitettiin tuotavan tai vaihdettavan sopimuskauden aikana puhtaaksi ajoneuvoksi. Kannustaminen näyttääkin valikoituneen oikeaksi tavaksi ohjata puhtaisiin ajoneuvoihin siirtymistä. Lain asettaman tavoitteen saavuttamiseen on kuitenkin vielä matkaa: tällä hetkellä puhtaita henkilöautoja Tuomen ohjauksessa on noin 150 kappaletta. Tiiviillä yhteistyöllä niin asiakkaiden kuin palveluntuottajien kanssa määrää saadaan kuitenkin kasvatettua tasaisen varmasti.

Merkittävä toteutus puhtaiden ajoneuvojen hankinnassa oli Tampereen palveluliikenteen kilpailutus, jonka yhteydessä kaikki Tuomen palveluliikenteen ajoneuvot tulevat olemaan lain edellyttämiä puhtaita ajoneuvoja. Vaikka lainsäädäntö keskittyy ainoastaan hankittujen ajoneuvojen määrään, olemme Tuomessa kiinnostuneet myös siitä, kuinka suuri osa kokonaiskilometrimäärästä koostuu puhtaina ajetuista kilometreistä. Tähän palveluliikenteen kilpailutetulla ajoneuvokokonaisuudella tulee olemaan merkittävä vaikutus.

Vastuullisuudessa ei tulla koskaan valmiiksi. Jatkuvaa työtä puhtaamman tulevaisuuden eteen onkin tehtävä askel kerrallaan. Toinen tärkeä huomio on se tosiasia, ettei tavoitteisiin yletä kukaan yksin.  Kauaskantoisimmat ratkaisut löytyvät yhdessä palveluntuottajien ja omistaja-asiakkaidemme kanssa tekemällä. 

Kaupunki hankkii seitsemän avustajaa Pali-palveluliikenteeseen loppuvuodeksi

Tampereen kaupungin tiedote 8.4.2024

Tampereen kaupunki rahoittaa palveluliikenteen avustajatoimintaa, näin päätti kaupunginhallitus kokouksessaan 8.4.2024. Tampereella liikennöiviin palvelubusseihin tulee kaupungin rahoittamana seitsemän avustajaa loppuvuodeksi, tulevien vuosien ratkaisut tehdään kaupungin talousarvioprosessin mukaisesti.

Kaupunki hankkii Sarka Oy:ltä seitsemän avustajaa palveluliikenteeseen vuoden 2024 loppun asti, kustannusten arvioidaan olevan tänä vuonna 137 400 euroa. Avustajatoiminta rahoitetaan kaupunginhallituksen varamäärahoista sekä kaupungin kulttuuri- ja liikuntarahastosta. Tulevaisuuden osalta päätökset tullaan tekemään talousarviovalmistelun ja siihen liittyvän päätöksenteon yhteydessä. Tampereen Sarka Oy on kaupungin täysin omistama yhteiskunnallinen yritys, joka tarjoaa työtä haastavassa työllistymistilanteessa oleville henkilöille. Avustajapalvelun tilaajana toimii sivistyspalvelujen palvelualue.

Tampereen palveluliikenteessä (Pali) on tällä hetkellä kaksi Pirkanmaan hyvinvointialueen avustajaa. Hyvinvointialue on vähentänyt asteittain Tampereen palveluliikenteen avustajia ja kaupungin saamien tietojen mukaan Pirhan avustajatoiminta on päättymässä kesän jälkeen. Avustajat siirtyivät kaupungilta hyvinvointialueen työntekijöiksi sote-uudistuksen yhteydessä vuoden 2023 alussa.

Pormestari Kalervo Kummola toivoo avustajatoiminnassa ripeää etenemistä. –  Toivon, että avustajatoiminnassa päästään näin nopeasti liikkeelle ja että tällä avustajamäärällä pärjätään. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kaupungille tärkeä tehtävä. Samalla meidän tulee arvioida roolijakoa hyvinvointialueen ja kunnan välillä. Sosiaalinen kanssakäyminen sekä yhteisöllisyys ovat ikäihmisille korostuneen tärkeässä asemassa. Tampereen kaupunki haluaa tukea erityisesti heitä, jotka tukea eniten tarvitsevat, sanoo pormestari Kummola.

Pali-bussin avustaja auttaa asiakasta, ostoksia ja apuvälineitä autoon ja autosta pois. Avustaja hoitaa asiakkaan apuvälineiden asianmukaisen kiinnityksen, avustaa maksamisessa ja turvavöiden kiinnittämisessä. Tampereen kaupunki katso, että avustajatoiminta toteuttaa yhdenvertaisuutta mahdollistaen liikuntakyvyn kannalta heikommassa asemassa olevien asiointia ja pääsyä esimerkiksi liikunta- tai kulttuuripalvelujen pariin.

Kaupunki selvitti palveluliikenteen mahdollisia avustajapalvelun järjestämisvaihtoehtoja yhdessä Tuomi Logistiikka Oy:n, Tampereen Sarka Oy:n ja Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa.

Palveluliikenne on kaikille avointa joukkoliikennettä, jossa Tampereella tällä hetkellä 20 linjaa, vuonna 2023 palvelulinjoilla tehtiin yhteensä 188 749 matkaa. Palvelulinjojen liikennöinnin kustannukset vuodessa ovat noin 1,6 miljoonaa euroa, summasta 180 000 euroa katetaan lipputuloina. Näin kaupungin kokonaiskustannus palveluliikenteen järjestämisestä on noin 1,4 miljoonaa euroa.

Lakisääteiset, sosiaalihuolto- tai vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset, ovat hyvinvointialueen vastuulla samalla tavalla kuin päiväkeskustoiminnan kuljetukset. Kuntalaiset, etenkin ikäihmiset, ovat antaneet muuttuneesta palvelutilanteesta palautetta ja vedonneet avustajapalvelun säilyttämisen puolesta.

Kuljetuspalvelujen asiakasmaksut 1.2.2024 alkaen

Kuljetuspalvelujen asiakasmaksuissa eli omavastuissa tapahtuu muutoksia 1.2.2024 alkaen. Muutokset johtuvat uudesta Nyssen vyöhykemallista.

Ikääntyneiden ja vammaisten kuljetuspalvelujen asiakasmaksut perustuvat kilometrivyöhykkeisiin. Asiakasmaksut alkavat joukkoliikenteen kertalipun hintaa vastaavasta maksusta ja nousevat kilometrimäärän kasvaessa. Nyssen vyöhykealueella, eli Tampereen seudun joukkoliikenteen alueella, aikuiset maksavat kuljetuspalvelun asiakasmaksuna Nyssen kertalipun hinnan. Hinnoittelu perustuu joukkoliikenteen maksuun kertalipulla maksettaessa, kun maksutapana käytetään lähimaksua tai Nysse-mobiilimaksua.

Uudet asiakasmaksut tulevat voimaan 1.2.2024 päivän aikana ja ne ovat katsottavissa nyt Pirkanmaan hyvinvointialueen tiedotteessa:

https://www.pirha.fi/w/kuljetuspalvelun-asiakasmaksu-muuttuu-1-2-2024-alkaen

Poikkeukset

  • Lapsi 7–16 vuotta: 50 % aikuisen asiakasmaksusta
  • Nuori 17–24 vuotta: 75 % aikuisen asiakasmaksusta
  • Työmatkojen asiakasmaksu: 50 % aikuisen asiakasmaksusta
  • Opiskelumatkojen asiakasmaksu: 0 e
  • Työ- ja päivätoiminnan sekä työllistymistä tukevan toiminnan asiakasmaksu: 0 e

Kuohken invaoikeus -asiakkaille mahdollisuus sopia jouluaaton kulkemisista sopimusautoilijoiden kanssa

Tuomi haluaa osaltansa olla turvaamassa jouluaattona 24.12. asiakkaidensa sujuvaa kulkemista. Kuohken invaoikeuden omaavat asiakkaat saavat mahdollisuuden sopia jouluaaton kuljetuksistaan haluamansa Tuomen sopimusauton kuljettajan kanssa, vaikkei heillä olisikaan tuttu/vakiotaksioikeutta. Lista palveluntuottajien yhteystiedoista löytyy Tuomen verkkosivuilta osoitteesta: Vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset (VPL) – Tuomi Logistiikka Oy

Poikkeus koskee tilauksia, joissa asiakas tarvitsee matkalleen invataksin. Kuljetuksesta (meno-paluu) tulee sopia hyvissä ajoin kuljettajan kanssa, mielellään jo jouluviikolla, jotta kuljettaja voi myös ilmoittaa tilauksen Kuohkeen mahdollisimman aikaisin. Huomioitavaa on, että jouluaatto on erittäin kiireinen päivä kaikissa taksikuljetuksissa, ei pelkästään Tuomen välittämissä kuljetuksissa. Asiakkaidemme itsenäisellä sopimisella kuljetuksistaan jouluaattona, pyritään varmistamaan autojen riittävyys Tuomen välittämissä kuljetuspalveluissa vuoden ruuhkaisimpana päivänä.

Autojen saatavuuden turvaamiseksi Kuohke yhdistelee samaan suuntaan kulkevien asiakkaiden matkoja mahdollisuuksien mukaan ja myös invataksien tilauksia yhdistellään, ellei asiakkaalla ole yksinkulkuoikeutta. Esteettömien autojen määrä on taksialalla henkilöautoja vähäisempi pieniin henkilöautoihin verrattuna ja invataksien tarve normaalia suurempaa erityisesti tänä yksittäisenä päivänä.

Pyydämme asiakkaita myös huomioimaan aikatauluissaan mahdolliset ruuhkasta johtuvat viiveet autojen saapumisajoissa.

Kuljetustenohjauskeskuksemme toivottaa asiakkailleen rauhallista ja lämmintä joulunaikaa!

Lisätietoja:

Tuomi Logistiikka Oy
Kuljetustenohjauskeskus
kyyti@tuomi.fi
p. 03 5678 101

JHL:n työtaistelun vaikutukset Tuomen välittämiin taksikuljetuksiin 14.12.2023

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL ry) ilmoittama poliittinen työtaistelu Pirkanmaalla vaikuttaa laajasti Tampereen seudun joukkoliikenteeseen torstaina 14.12.2023. Työtaistelun seurauksena bussit, raitiovaunut ja junat eivät liikennöi ajalla 14.12. klo 02.00–15.12. klo 01:59.

Työtaistelu voi vaikuttaa myös taksien saatavuuteen kyseisenä ajankohtana. Pyydämme asiakkaitamme varautumaan mahdollisiin viivästymisiin ja autojen saatavuushaasteisiin myös taksikuljetuksissa.

Tampereen Pali-palveluliikenne liikennöi lakon aikana muutoin normaalisti, paitsi Teiskon Pali U96-syöttövuorot, joita ei ajeta.

Edit 13.12.2023 klo 14:00

Teiskon alueen koulukuljetukset toteutetaan torstaina 14.12. lakkotoimien vuoksi vain yhden auton ja liikennöitsijän toimesta. Teiskon alueen koulukyytiasiakkaita on tiedotettu henkilökohtaisesti joko kuljetusten järjestymisestä tai peruuntumisesta.

Forssan seudun työ- ja päivätoimintakuljetuksia sekä kylvetyspalvelukuljetuksia koskeva tarjouspyyntö on julkaistu 

Tuomi Logistiikka on julkaissut 478341 / Forssan seudun työ- ja päivätoimintakuljetukset sekä kylvetyspalvelukuljetukset dynaamisessa hankintajärjestelmässä 306159 / Tuomi Logistiikan välittämät henkilökuljetukset sekä tavarakuljetukset henkilökuljetuskalustolla.  

Hankinnan kohteena on pääasiallisesti Kanta-Hämeen hyvinvointialueen (Oma Häme) ryhmäkuljetukset, kuten ikäihmisten päivätoimintakuljetukset, kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakuljetukset sekä ikäihmisten kylvetyspalvelukuljetukset Forssan kaupungin sekä Humppilan, Jokioisten Tammelan ja Ypäjän kuntien alueella. Hankinta koskee esteettömiä ajoneuvoja.  

Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Osa-aluekohtaiset ehdot ja vaatimukset on kuvattu tarjouspyynnöllä ja sen liitteissä. Uusi sopimuskausi alkaa 1.1.2024. 

Tarjouspyyntö on auki 7.12.2023 klo 9:00 saakka.   

Lisätietokysymyksiä voi esittää 27.11.2023 klo 12:00 saakka.  

Dynaamiseen hankintajärjestelmään, josta tarjouspyyntö löytyy, pääset tästä.

Jotta kilpailutukseen voi osallistua, tulee palveluntuottajan rekisteröityä Tuomen perustamaan dynaamiseen hankintajärjestelmään. Hankintajärjestelmään jätetään osallistumishakemus, jossa kysytään muun muassa palveluntuottajan tietoja sekä selvitetään soveltuvuusehtojen täyttymistä. Osallistumishakemuksen tekeminen ei ole tarjous, mutta on edellytys järjestelmässä julkaistaviin tarjouskilpailuihin osallistumiselle. Osallistumishakemusten käsittelyaika on enintään 10 työpäivää, joten mikäli olet kiinnostunut julkaistusta tarjouspyynnöstä, tee osallistumishakemus kiireen vilkkaa!  

Miljoona matkaa vuodessa: ympäristövastuullisemmat kuljetukset luodaan yhdessä

Yhteiskunnallisen keskustelun painopisteiden siirtyessä yhä enenevissä määrin ympäristövastuullisuuden teemojen ympärille, herättävät erityisesti liikenteen päästöt ja niiden vähentäminen kysymyksiä. Jokaisella meistä on tarve liikkua asioimaan, ruokakauppaan, töihin, opiskelemaan tai harrastamaan. Tuomen rooli ihmisten sujuvan liikkumisen mahdollistajana onkin merkittävä: toteuttamillamme henkilökuljetuksilla kuljetaan vuosittain yli 1 000 000 matkaa, joista kertyy miltei 11 miljoonaa kilometriä. Kuljetusten hiilidioksidipäästöt ovat noin 1,9 miljoonaa kilogrammaa vuodessa. Siinä missä vaikutamme tuhansien ihmisten arkeen päivittäin, on meidän tunnistettava oma roolimme liikenteen päästöjen tuottajana.

Tuomessa on viime vuosina tartuttu yhä vahvemmin ympäristövastuullisuuden edistämiseen ja näin ollen henkilökuljetustemme hiilidioksidipäästöjen systemaattiseen vähentämiseen. Tehtävä ei suinkaan ole helppo. Kuljetuksia toteutetaan monipuolisessa yhdyskuntarakenteessa tiiviistä kaupungista haja-asutusalueisiin. Välimatkat ovat välillä pitkiä, eikä kuljetusten yhdistely aina mahdollista. Kuljetusten toteuttamiseksi tarvitaan paljon monipuolista kalustoa henkilöautoista esteettömiin ajoneuvoihin, pikkubusseihin sekä ambulansseihin, eikä kalustoa ole kaikilta osin saatavissa vähäpäästöisenä tai päästöttömänä. Kuljetusten toimintavarmuuden takaamiseksi ei kalustomäärää ei ole mahdollista myöskään vähentää.

Henkilökuljetusten päästöjen vähentämiseksi tarvitaankin monipuolisia toimenpiteitä. Näiden toimenpiteiden tunnistamiseksi Tuomen henkilökuljetuksille on laadittu päästöjen vähentämisen ja ympäristötavoitteen saavuttamisen toimintasuunnitelma. Suunnitelmassa katsomme aihetta mahdollisimman laajasta näkökulmasta. Päästöjen syntymiseen voidaan vaikuttaa toteuttamalla kuljetukset mahdollisimman vähäpäästöisellä kalustolla tai polttoaineella, mutta myös esimerkiksi lisäämällä tietoisuutta eri osapuolten roolista päästöjen vähentämisessä, pohtimalla yhdessä vaihtoehtoja kuljetusten toteuttamiseksi mahdollisimman vähäpäästöisesti. Lisäksi Tuomen tulee tarkastella omia toimintamallejaan kuljetusten suunnittelussa ja välittämisessä, jotta oma toimintamme tukisi mahdollisimman hyvin kuljetusten ympäristövastuullisuuden toteutumista.

Jatkossa tarvitsemme yhä enemmän keskustelua ympäristövastuullisuuden ympärillä. Toimenpidesuunnitelman laadinnan aikana kävimme keskustelua niin omistajiemme kuin palveluntuottajien kanssa. Huomasimme, miten tärkeää on kuulla erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia päästöjen vähentämiseen liittyen. Monitahoisen haasteen ympärillä korostuu tarve tuoda eri osapuolia yhteen miettimään, millä keinoilla päästöjä voidaan vähentää ja millaisia näkökulmia teemaan liittyy. Yksin meistä kukaan ei pysty haastetta selättämään, vaan tarvitaan yhteistä tahtotilaa ja ymmärrystä henkilökuljetusten ympäristövastuullisuudesta. Tuomessa työtä on lähdetty viemään eteenpäin yhä systemaattisemmin ja kovemmin panoksin, mutta paljon on vielä tekemättä. Eteenpäin mennään päästögramma kerrallaan.